Aino, tekoälykollega sähköpostissa Perjantai, 16.47. Pöytä on vielä täynnä.

Tuttu tunne?

Lähetä työ ja liite sähköpostilla Ainolle. Saat takaisin valmiin raportin, Excelin, kaavion tai esityksen tarkistettuna. Koko tiimille kiinteään hintaan alkaen 199 €/kk + alv.

Pöydällä odottavat syyskuun myyntiraportti johtoryhmälle, ostolaskut siistiksi, kassavirtaennuste johdolle ja kaavio maanantain palaveriin.

Et tarvitse lisää tunteja.

Tarvitset jonkun, jolle antaa työ.

Lähetät sen Ainolle. Niin kuin kollegalle.

Ei uutta ohjelmaa, ei kirjautumista, ei koulutuspäivää.

Sähköposti Ainolle: ”Hei Aino, tee syyskuun myyntiraportti liitteestä ja vertaa elokuuhun.” Liitteenä myynti_2026.xlsx.

Aino ei vain tee. Se katsoo perääsi.

Se tarkistaa luvut ennen lähettämistä ja kertoo, mitä huomasi.

Valmis kuukausiraportti: myynti 33 878 euroa, muutos elokuuhun +21,8 prosenttia. Raportin reunassa kaksi muistilappua: ”Huomasin tuplarivin (lasku 5043). Laskin sen vain kerran.” ja ”Oulun Sähkötyön lasku on ollut auki 53 päivää, kannattaa muistuttaa.”

Kaikki valmiina ennen kuin ehdit autolle.

Neljä tehtävää. Valmiina minuuteissa. Hyvää viikonloppua.

Kello on 16.52. Saapuneissa neljä viestiä Ainolta: kuukausiraportti valmis, ostolaskut siivottu, kaavio palaveriin ja ennuste valmis.

Mitä voit antaa Ainolle?

Samat työt, jotka nyt jäävät perjantaille.

Sinä delegoit. Aino hoitaa.

  • Ainolle”Tee tästä syyskuun raportti johdolle.”Takaisin tulee: PDF
  • Ainolle”Siivoa nämä ostolaskut yhdeksi taulukoksi.”Takaisin tulee: XLSX
  • Ainolle”Yhdistä nämä kolme Exceliä ja laske myynti asiakkaittain.”Takaisin tulee: XLSX
  • Ainolle”Tarkista, täsmääkö tämä lasku.”Takaisin tulee: Vastaus
  • Ainolle”Tee kaavio maanantain palaveriin.”Takaisin tulee: PNG
  • Ainolle”Kokoa tästä viiden dian esitys.”Takaisin tulee: PPTX
  • Ainolle”Tee tarjous tämän tarjouspyynnön pohjalta.”Vain paketissa RäätälöityTakaisin tulee: DOCX
  • Ainolle”Kirjoita vastausluonnos tähän asiakkaan viestiin.”Vain paketissa RäätälöityTakaisin tulee: Vastaus
  • Ainolle”Mitä ohjeissamme sanotaan reklamaatioista?”Vain paketissa RäätälöityTakaisin tulee: Vastaus

Jos jotain puuttuu, Aino kysyy.

Aino kertoo aina, mitä oletti ja mitä huomasi.

Eikö tähän riitä ChatGPT tai Copilot?

Chatbotti on hyvä työkalu. Aino on työkaveri.

  • Chatbotilla itse: Avaat ohjelman ja kirjaudut

    Ainolle: Lähetät sähköpostin, kuten kollegalle

  • Chatbotilla itse: Kirjoitat ohjeet ja liität tiedot

    Ainolle: Liität tiedoston ja kerrot yhdellä lauseella, mitä tarvitset

  • Chatbotilla itse: Kopioit vastauksen ja muotoilet tiedoston itse

    Ainolle: Saat valmiin PDF:n, Excelin tai PowerPointin (Word-asiakirjat Räätälöity-paketissa)

  • Chatbotilla itse: Lisäät logot ja värit itse

    Ainolle: Tiedostot tulevat yrityksesi logolla ja väreillä

  • Chatbotilla itse: Tarkistat luvut itse

    Ainolle: Aino tarkistaa luvut ja kertoo, mitä huomasi

  • Chatbotilla itse: Jokainen käyttää omalla tavallaan

    Ainolle: Koko tiimi käyttää samaa osoitetta, ja te päätätte, kuka saa käyttää

  • Chatbotilla itse: Jokainen päättää itse, mitä yrityksen dataa palveluun syöttää

    Ainolle: Tietojenkäsittelysopimus, hyväksytyt käyttäjät ja selvät säännöt siitä, mitä Ainolle annetaan

Hinnat

Kiinteä kuukausihinta koko tiimille. Paketin työt sisältyvät hintaan, ja kysymykset ilman liitettä ovat aina maksuttomia.

  1. Raportti

    199 €/kk + alv

    60 työtä/kk

    • PDF-raportit ja yhteenvedot yrityksen omasta datasta (kuukausiraportit, myynti-, laskutus- ja kuluyhteenvedot, vertailut)
    • Ostolaskujen tarkistus ennen maksua: rivit, summat, ALV-kannat, Y-tunnus, tilinumero, viitenumero, eräpäivä ja tuplalaskut
    • Vastaukset kysymyksiin yrityksen datasta ja tehdyistä raporteista

    Lisätyöt 1,90 €/kpl · Rajaton määrä käyttäjiä · Kysymykset ilmaisia

    Varaa maksuton 30 min esittely
  2. Excel

    249 €/kk + alv

    80 työtä/kk

    • Kaikki Raportti-paketin työt
    • Excel-työt: taulukoiden siivous, yhdistely, laskelmat, vertailut ja täsmäytykset
    • Useamman laskun tarkistus Excel-listaksi
    • 13 viikon kassavirtaennuste kahdella skenaariolla: ”riittävätkö rahat ja milloin tulee tiukkaa”

    Lisätyöt 1,90 €/kpl · Rajaton määrä käyttäjiä · Kysymykset ilmaisia

    Varaa maksuton 30 min esittely
  3. Grafiikka

    299 €/kk + alv

    100 työtä/kk

    • Kaikki Excel-paketin työt
    • Kaaviot ja visualisoinnit kuvina
    • Lyhyet PowerPoint-esitykset

    Lisätyöt 1,90 €/kpl · Rajaton määrä käyttäjiä · Kysymykset ilmaisia

    Varaa maksuton 30 min esittely

Koko tiimin avustaja

Räätälöity – Aino, joka tuntee yrityksenne

Hinta sovitaan yrityksenne tarpeiden mukaan – pyydä tarjous.

Yrityksen oma tietopankki

Ainolle annetaan yrityksenne perehdytysmateriaalit, ohjeet, hinnastot ja prosessikuvaukset. Sen jälkeen kuka tahansa tiimistä voi kysyä Ainolta sähköpostilla ja saa vastauksen yrityksenne omista ohjeista – myös uusi työntekijä ensimmäisenä päivänään.

Lisäksi paketissa

  • Kaikki Grafiikka-paketin työt
  • Tarjoukset asiakkaille ja tarjouspyynnöt toimittajille (Word/PDF)
  • Sähköposti- ja asiakirjaluonnokset, tekstien muokkaus ja tiivistys
  • Yrityskohtaiset lisätaidot: Aino oppii teidän omat pohjanne ja mallinne
  • Työmäärä mitoitetaan tiimin koon ja tarpeen mukaan · Rajaton määrä käyttäjiä
Pyydä tarjous

Näin hinnoittelu toimii

  • Mikä on työ?

    Työ on se, kun Aino käsittelee liitteen tai tekee tiedoston (raportti, Excel, kaavio, laskun tarkistus, ennuste, tarjous). Kysymykset ja tekstivastaukset ilman liitettä eivät ole töitä, eivätkä ne maksa mitään.

  • Kun kuun työt on käytetty

    Aino jatkaa normaalisti, ja lisätyöt laskutetaan 1,90 €/kpl. Määrä nollautuu jokaisen kuun alussa.

  • Ei yllätyslaskuja

    Sovit kanssamme lisätöiden kuukausikaton (oletuksena 100 €). Aino kertoo, kun 80 % ja 100 % töistä on käytetty.

Hinnat alv 0 %.

Usein kysyttyä hinnoista

Mikä lasketaan työksi?

Työ on se, kun Aino käsittelee liitteen tai tekee tiedoston: raportin, Excelin, kaavion, laskun tarkistuksen, ennusteen tai tarjouksen. Myös liitettä koskeva kysymys, kuten ”mikä tämän laskun eräpäivä on?”, on työ, koska Aino käsittelee liitteen. Kysymykset ja tekstivastaukset ilman liitettä eivät ole töitä.

Maksaako kysymys?

Kysymys ilman liitettä ei maksa koskaan, ei myöskään silloin, kun kuukauden työt on käytetty. Jos kysymys koskee liitettä (esim. ”mikä tämän laskun eräpäivä on?”), se lasketaan työksi, koska Aino käsittelee liitteen.

Montako käyttäjää voi olla?

Rajattomasti. Käyttäjät lisätään sallittujen osoitteiden listalle käyttöönotossa.

Mitä tapahtuu, kun kuukauden työt loppuvat?

Aino jatkaa normaalisti, ja lisätyöt laskutetaan 1,90 €/kpl sovittuun kuukausikattoon asti. Kun katto tulee täyteen, Aino pyytää odottamaan seuraavaan kuuhun tai nostamaan kattoa.

Paljonko Räätälöity maksaa?

Hinta riippuu tiimin koosta, tietopankin laajuudesta ja tarvittavista lisätaidoista. Pyydä tarjous: projekti@ziigaa.fi.

Voiko pakettia vaihtaa?

Kyllä. Ota yhteyttä: projekti@ziigaa.fi. Muutos tulee voimaan seuraavan kuun alusta.

Sopimuskausi ja irtisanominen

Sopimus on voimassa toistaiseksi, ja irtisanomisaika on 1 kk. Käyttöönotto sisältyy kuukausihintaan.

Räätälöity-paketissa

Aino tuntee talon tavat.

Kun Ainolla on yrityksenne ohjeet, hinnastot ja perehdytysmateriaali, se vastaa niiden pohjalta – kuin kokenut työkaveri, joka on lukenut kansiot.

  1. Kokoatte aineistot: ohjeet, prosessit, hinnastot, perehdytyskansio.

  2. Me lisäämme ne Ainon tietopankkiin.

  3. Aino vastaa niiden pohjalta – ja sanoo suoraan, jos tietoa ei löydy.

Kun ohje muuttuu, lähetätte uuden version, ja vanha korvataan.

Viestiketju

Mikko

”Mikä on meidän reklamaatioaika, ja kuka niitä hoitaa?”

Aino

Hei Mikko, reklamaatio tehdään 14 päivän kuluessa toimituksesta, ja sen käsittelee asiakaspalvelu.

Lähde: Asiakasohje 2026, kohta 4.

– Aino

Aino

En löytänyt tietopankista ohjetta ulkomaan toimituksista. Kannattaa kysyä logistiikasta.

– Aino

Mitä tietopankkiin kannattaa laittaa – ja mitä ei

Laita tietopankkiin

  • Perehdytysmateriaali ja työohjeet
  • Prosessit: tilaus, toimitus, reklamaatio, laskutus
  • Hinnastot sekä tuote- ja palvelukuvaukset
  • Toimitus-, maksu- ja sopimusehdot
  • Usein kysytyt kysymykset ja vakiovastaukset
  • Kuka vastaa mistäkin (roolit ja yleiset yhteystiedot)
  • Viestinnän sävy- ja brändiohjeet

Älä laita tietopankkiin

  • Henkilöstötietoja: palkat, henkilötunnukset, työsopimukset, kehityskeskustelut, poissaolot
  • Asiakasrekistereitä tai yksityishenkilöiden yhteystietolistoja
  • Salasanoja, tunnuksia tai pankkitietoja
  • Asiakirjoja, joita teillä ei ole lupa jakaa (esim. salassapitosopimuksen alaiset)
  • Johdon luottamuksellisia asioita, kuten yrityskauppoja tai henkilöstösuunnitelmia

Nyrkkisääntö: Laita tietopankkiin vain sitä, minkä jokainen Ainoa käyttävä työntekijänne saa tietää.

Aino vastaa kaikille yrityksenne hyväksytyille käyttäjille samasta tietopankista.

  • Tietopankki on vain teidän. Muut yritykset eivät näe sitä, eikä sitä käytetä tekoälyn kouluttamiseen.
  • Vinkki: pidä kustakin ohjeesta vain voimassa oleva versio. Vanhat versiot sekoittavat vastauksia.

Tietoturva ja vastuullisuus

Sinä päätät, mitä Aino tekee.

Työnne on arvokasta. Siksi Aino toimii tarkoin rajoin.

  • Vain teidän väkenne

    Aino vastaa vain osoitteisiin, jotka olette hyväksyneet – ja aina vain lähettäjälle.

  • Mitään ei lähde eteenpäin kysymättä

    Aino ei lähetä mitään asiakkaillenne. Valmis työ tulee sinulle, ja sinä päätät, mitä sillä tehdään.

  • Näet, mitä tehtiin

    Aino kertoo, mitä se oletti ja mitä huomasi, joten tarkistaminen on nopeaa.

  • Ei koulutusdataksi

    Tietojanne ei käytetä tekoälymallien kouluttamiseen.

  • Missä tietonne ovat

    Tiedostot ja tietopankki säilytetään EU:ssa (Ruotsi). Tekoälymalli ja sähköpostipalvelu toimivat Yhdysvalloissa; siirroista ja suojakeinoista sovitaan tietojenkäsittelysopimuksessa. Ainon työtiedostot poistetaan tekoälypalvelusta, kun työ on valmis, ja sähköpostiketjut 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Palveluntarjoajat ja sijainnit

Mitä Ainolle annetaan – ja mitä ei

Anna Ainolle

  • Myynti-, osto- ja laskutusdataa
  • Tarjouspyyntöjä ja hinnastoja
  • Yrityksen ohjeita, prosesseja ja perehdytysmateriaalia
  • Asiakasviestejä, joihin tarvitset vastausluonnoksen

Älä anna Ainolle

  • Henkilötunnuksia, terveys- tai palkkatietoja
  • Yksittäisten työntekijöiden arviointeja tai HR-asioita
  • Salasanoja, pankkitunnuksia tai korttitietoja
  • Omia yksityisiä asioitasi

Tavallisissa työasiakirjoissa olevat nimet ja yhteystiedot ovat ok, kun ne liittyvät tehtävään. Jos viestissä on arkaluonteista tietoa, Aino jättää sen käyttämättä ja kertoo siitä.

Näin Aino toimii

  • Ihminen päättää

    Aino valmistelee, sinä päätät. Se ei hyväksy, osta tai lähetä mitään kenenkään puolesta.

  • Ei päätöksiä ihmisistä

    Aino ei arvioi työntekijöitä eikä hakijoita.

  • Avoimesti tekoäly

    Aino kertoo olevansa tekoäly eikä esiinny ihmisenä.

  • Ei arvailua

    Jos tieto ei löydy aineistosta, Aino sanoo sen eikä keksi.

Lue lisää tietosuojasta

Konsultointi – tehostetaan työnne yhdessä

Moni yritys tietää, että tekoälystä voisi olla hyötyä, mutta ei tiedä, mistä aloittaa. Käymme kanssanne läpi, mihin työaikanne kuluu, ja näytämme, mitkä työt kannattaa tehdä toisin.

  1. Kartoitus

    Työpaja tai haastattelut tiiminne kanssa. Käydään läpi toistuvat työt: raportit, laskut, Excelit, tarjoukset, perehdytys ja sähköpostit sekä niihin kuluva aika.

  2. Suunnitelma

    Saatte kirjallisen, priorisoidun listan: mitkä työt kannattaa automatisoida, mitkä hoituvat nykyisillä työkaluillanne ja missä riittää prosessin muutos. Jokaisesta arvio säästyvästä ajasta.

  3. Toteutus

    Rakennamme ratkaisut: esimerkiksi Ainon yrityskohtaiset taidot, omat pohjanne ja tietopankin. Koulutamme tiimin käyttämään niitä.

  4. Seuranta

    Parin kuukauden päästä katsotaan yhdessä, toteutuiko säästö, ja päätetään seuraavat askeleet.

Mitä saatte

  • Kartoitusraportti nykyisistä työtavoista
  • Priorisoitu tehostamissuunnitelma aika-arvioineen
  • Käyttöönotetut ratkaisut ja tiimin koulutus
  • Koulutus tukee myös EU:n tekoälyasetuksen edellyttämää henkilöstön tekoälyosaamista

Esimerkiksi

  • Kuukausiraportti, jonka kokoamiseen kuluu päivä, tulee sähköpostiin valmiina.
  • Ostolaskut tarkistetaan ennen maksua – virheet ja tuplat löytyvät ennen kuin rahat lähtevät.
  • Uusi työntekijä löytää vastaukset perehdytyskysymyksiin itse, eikä kenenkään tarvitse keskeyttää työtään.

Emme tarjoa Ainoa kaikkeen. Jos jokin hoituu paremmin nykyisillä työkaluillanne, kerromme sen.

Hinta sovitaan laajuuden mukaan.

Varaa maksuton 30 min alkukeskustelu

Usein kysyttyä

Pitääkö meidän asentaa jotain?

Ei. Aino toimii sähköpostilla. Kun sähköposti toimii, Aino toimii – koneella tai puhelimella.

Miten käyttöönotto tapahtuu?

Kerrotte meille, ketkä saavat käyttää Ainoa, ja lähetätte logon ja värit. Me hoidamme loput. Sen jälkeen voitte lähettää ensimmäisen tehtävän.

Mitä jos Aino tekee virheen?

Aino tarkistaa luvut ja kertoo oletuksensa, mutta tarkista työ ennen kuin lähetät sen eteenpäin – kuten minkä tahansa kollegan työn. Jos jokin on pielessä, vastaa samaan viestiketjuun, niin Aino korjaa.

Mitä jos pyydän jotain, mikä ei kuulu pakettiin?

Aino kertoo kohteliaasti, ettei tehtävä kuulu pakettiinne. Pakettia voi vaihtaa tarpeen mukaan.

Entä jos pyynnöstä puuttuu tietoja?

Aino kysyy 1–3 tarkentavaa kysymystä. Kun vastaat samaan ketjuun, työ jatkuu siitä.

Kuka Ainon takana on?

Aino on oululaisen Ziigaan kehittämä. Ainoa kehittävät ja tukevat Samuli Kostamo (tekniset ratkaisut ja toteutus) ja Samuel Kotajärvi (markkinointi ja asiakkaat). Ziigaa auttaa suomalaisia pk-yrityksiä ottamaan tekoälyn käyttöön arjen töissä.

Voiko Ainolle lähettää henkilötietoja?

Työasiakirjoissa on usein nimiä ja yhteystietoja, esimerkiksi laskuissa ja tarjouspyynnöissä. Ne ovat ok, kun ne liittyvät tehtävään. Arkaluonteisia tietoja, kuten henkilötunnuksia, terveys- tai palkkatietoja, ei lähetetä. Solmimme jokaisen asiakkaan kanssa tietojenkäsittelysopimuksen.

Kuka vastaa Ainon tekemästä työstä?

Aino valmistelee, ihminen päättää. Aino tarkistaa työnsä ja kertoo oletuksensa, mutta tarkista tulos ennen kuin käytät sitä tai lähetät eteenpäin.

Missä tietoja käsitellään?

Aino toimii luotettujen palveluntarjoajien varassa: tekoälymalli, sähköposti ja tietokanta. Kerromme palveluntarjoajat ja käsittelypaikat tietosuojasivulla ja käsittelysopimuksessa.

Mistä Aino tietää yrityksemme asiat?

Räätälöity-paketissa Ainolla on oma tietopankki, johon lisäämme yrityksenne ohjeet, hinnastot ja muut aineistot. Muissa paketeissa Aino käyttää vain viestissä ja liitteissä olevia tietoja.

Voiko tietopankista poistaa tietoa?

Kyllä. Kun ilmoitatte, poistamme tiedoston, ja se poistuu samalla Ainon tietopankista.

Sinun ei tarvitse kantaa kaikkea itse.

Kerro, millaisia töitä teillä jää perjantaille. Näytämme, miten Aino hoitaisi ne.

Tai kirjoita suoraan: projekti@ziigaa.fi

Lähetä meille viesti

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

Käsittelemme tietoja vain yhteydenottoon vastaamiseksi. Tietosuojaseloste